meidän tarina
kuinka beast2f sai alkunsa
Vuonna 2014 syksyllä käynnistimme toiminnallisen harjoittelun ohjatut tunnit Kirkkonummella. Harjoittelu on pitänyt sisällään laajan kirjon eri toiminallisia lajeja crossfit-tyylisistä WODeista kehonpainoharjoitteluun ja street workoutiin. Jo tuolloin oli ajatuksissa perustaa seura, joka alkaisi viemään toimintaa eteenpäin. Tuolloin emme kuitenkaan saaneet seuraa virallisesti vielä pystyyn, vaikka ajatuksissa idea on kytenyt koko ajan.
Tammikuussa 2020 toiminta oli jatkunut epävirallisena useamman vuoden ja tuumimme pienen porukan kanssa, että nyt voisi olla sopiva aika laittaa paperit vihdoin vireille. Melko pitkälle päästiinkin suunnitelmissa, mutta sitten mm. korona hieman sekoitti kuvioita.
Kesäkuussa palaset vihdoin loksahtivat paikoilleen. Harjoitusluolaamme Masalan LähiTapiola Sport Centeriin saapui kourallinen uusia toiminnallisen harjoittelun harrastajia ja yhdessä saimme seuran viimein käyntiin. Seuran perustamiskokous pidettiin lauantaina 13.6.2020 ja nimeksi päätettiin toiminnallisen urheilun kattojärjestön hengessä ottaa Beast2F, joka tulee sanoista Beast Functional Fitness.
Hauska yhteensattuma oli, että tuona samaisena lauantaipäivänä eräs Kim Nyström – joka oli joitain päiviä aikaisemmin perustanut virallistetun toiminnallisen urheilun lajin – sattui myös olemaan luolassa. Tästä jatkamme matkaa ja tulevaisuus on edessämme.